Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinn. Näytä kaikki tekstit

Korsten restaurant, Tallinn





















Googlailin pikaisesti Tallinnan ravintoloita kun olimme päättäneet lähteä seuraavana päivänä päiväreissuun. Parikin vaihtoehtoa vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyi, mutta kun luin uudesta ravintola Korstenista Kalamajassa, oli päätös varhaisesta illallisesta lyöty lukkoon. Modernin teollinen arkkitehtuuri ja mukavalta kuulostava ruokalista sopi molemmille. Ravintola sijaitsi vielä sopivasti Linnasataman vieressä, tällä kertaa kun hyppäsimme alukseen siellä. 

Mistä nimi Korsten? Ravintola on nimetty Kultuurkatel-kulttuurikeskuksen vieressä olevan ison savupiipun mukaan. Rakennus on ennen ollut voimalana. Piipun mukaan olikin helppo suunnistaa.

Ruokailijoita oli vain muutama iltapäivällä, valitsimme pöydän avokeittiön läheltä ja ihailimme näyttävää liekitystä muutaman kerrankin ruokailun aikana. Ruokalista oli italialaisvaikutteinen. Alkuun söin friteerattua mustekalaa, Siippa otti jättikatkarapuja. Pääruokana Siippa söi porsaanleikettä, minä parmesanilla leivitettyä kanaa. Leivitetyt retroleikkeet ovat selvästi nousussa. Myös Workshopissa oli leivitettyä kanaa. Aterian päättivät Tiramisu, Siipan vakiovalinta ja minun lemon curd-torttuni. Yleensä tilaan suklaista jälkkäriä, mutta jos listalla on jotain ihanaa sitruunaista, kallistun helposti myös siihen. Pohja oli aavistuksen liian kova, mutta curd oli suussa sulavaa.


Kolme ruokalajia kahdelle, pullo vettä, pullo Rosa dei Masi-viiniä, espressot ja lasi jälkiruokaviiniä sekä calvados maksoivat 82€ eli ei paha laisinkaan.



I googled restaurants for our July day trip in Tallin and found a recently opened restaurant Korsten where we headed for an early dinner before taking ship back to Helsinki.

Name Korsten means chimney. The chimney belonged to power station that closed in 1979. In te previous power plant is now a newly opened exciting Tallinn Creative Hub at the beginning of Kalamaja area.


For started I took calamari, husband had shrimps. As main course he ate pork chops and I took chicken Parmigiano. Thse kinds of retro dishes seem to be in trend now. I usually tend to lean towards chocolate desserts, but I also love lemon, so I chose lemon curd tart. Husband chose tiramisu, one of his favorites.

Three courses for two, a battle of Rosa dei Masi, two espressos and dessert wine & calvados cot 82€ total. Very reasonably priced meal.

Korsten, Armastus ja Hea Toit, Põhja puiestee 27a

Viikon varrelta | During this week

Kävin tällä viikolla taas työmatkalla Tallinnassa. Enimmäkseen pyrin tekemään päivämatkoja kun Helsingistä pääsee aamulaivalla niin kätevästi lahden yli ja ehtii tehdä ihan täyden työpäivän ennen iltalaivalla paluuta. Tällä kertaa lähdin Tallinnaan jo iltapäivälaivalla, sillä tarkoituksena oli käydä turkkilaisten bisneskumppanien ja tallinnalaisten asiakkaiden kanssa illastamassa ennen seuraavan aamun neuvotteluja.





Paikalliset asiakkaat olivat varanneet pöydän Farm-ravintolasta vanhassa kaupungissa. Olin hieman skeptinen; sijaintti Viru-kadun tuntumassa, täytetyt eläimet ikkunassa - epäilin, ettei ravintola ehkä panostaisi niin paljon ruokaan kuin turistien houkuttelemiseen. Modernia eestiläistä keittiötä edustava ruoka oli kuitenkin herkullista; raikasta ja paikallisista raaka-aineista valmistettua.

Ruokapöydässä en ryhtynyt kaivamaan kameraa esiin, mutta käydessäni pesemässä kädet nappasin muutaman kuvan. Muita kuvia Tallinnassa en ehtinyt ottamaankaan, sillä kiirehdin satamaan palaverien jälkeen.


I had meeting in Tallinn on Thursday, but arrived there already on Wednesday to have dinner with Turkish business partners and Estonian customers. We ate at Farm in old town. Fun interior and fresh, contemporary Estonian food. Did not take my camera out during dinner, but snapped few photos when I went to wash my hands.

Farm Müürivahe 27 b








Kotona odotti rakkauslaatikko- Nespresso oli lähettänyt Loveboxin eli tutustuttavaksi uutta, vahvaa ja mausteista Capezinho do Brazil-kahvia. Kahvin kerrotaan sopivan loistavasti suklaan kanssa yhteen, join kahvia kuitenkin tuorepuuron kera seuraavana aamuna. Piristys olikin perjantaiaamuna paikallaan. Olen nukkunut huonosti ja ensimmäiset työviikot loman jälkeen ovat vaatineet veronsa...


When I arrived home from Tallinn, there was a Lovebox from Nespresso waiting with Capezinho do Brazil coffee for test. Intensive and spicy coffee kicked me up well the  next morning, the first weeks after holidays have taken their toll.




Viime viikolla hain kaupungin kukkapelloilta Haltialasta auringonkukkia, mutta luonnonkukkakauden loppuessa alkaa taas olla aika hakea perjantaipuskat kukkakaupasta.

Lat week i picked sunflowers on a filed in Helsinki, but now wild flower season is ending and it's time to buy Friday flowers from florist again.



Kesän ykkösjäätelö on mielestäni ollut -kotitekoisen semifreddon lisäksi- helsinkiläisen Gelato Factoryn jäätelö, jota saa ainakin Citykäytävän ja Stockan Robert's Coffeesta. Maut ovat vaihdelleet sesongin edetessä.

Number one ice cream this summer -besides my homemade semifreddo- has been Gelato Factory's ice cream available at least at Robert's Coffee at Citykäytävä and Stockmann's.





Viikon paras juttu on kuitenkin ollut kesän paluu. Ihana lämpimmin sää innosti eilen ajelemaan hyvän lenkin rantoja pitkin uskollisella sotaratsulla. Kuten aiemmin kirjoitin, elokuu on kesäkuukausi!

Ihanaa sunnuntaita!




The best of this week has been return of summer. I took my old warhorse out for a long spin along shoreline in the sunny, warm weather. As I told, August is a summer month!


Lomapäivä Tallinnassa | A day in Tallinn, Estonia

Maanantaina lähdimme Siipan kanssa vähän ex tempore Tallinnaan. Tarkoitus oli ensin mennä Porvooseen, mutta sinne luvattiin sadekuuroja. Vaihdoimmekin matkakohteeksi aurinkoisen Tallinnan. Se ei ollutkaan huono vaihtoehto.


































Kuuden maissaolotunnin aikana kiertelimme hieman vanhaakaupunkia ja kävimme Maiasmokkissa kahvilla. En ollut lukemattomista Tallinnan matkoista huolimatta käynyt tuossa perinteisessä kahvilassa aiemmin. Nautimme hyvät leivokset ja latet.



Kävelimme aseman ohi torille, joka oli muuttanut n. 100 m aiemmasta paikasta. Kotiin viemisiksi hankin eestiläistä valkosipulia sekä mustaviinimarjoja ja härkäpapuja, joita en ollut nähnyt Suomessa vielä myynnissä. Mustaviinimarjoja olen oikein etsinyt, Kauppatorilla niitä varmasti olisi myynnissä mutta Stockalla tai marketeissa en niitä ole nähnyt vaikka sesonki on parhaimmillaan.


Torilta jatkoimme viereiselle Telliskivelle. Siellä olen syönyt useamman kerran, mutta nyt vain joimme maittavat lemonadet Lentav Talrikin terassilla, hyvät alkoholittomat vaihtoehdot cocktaileille.


Olimme menossa syömään Kalamajan uuteen Korsten-ravintolaan (ravintolasta lisää myöhemmin). Kävelimme sinne Kopilin puutaloalueen läpi. Vielä joitain vuosia sitten alue oli melko rähjäinen, ajoin sen läpi usein käydessäni Telliskivelle olleen asiakkaani toimistolle. Nyt monia taloja on jo kunnostettu ja uusiakin on rakennettu.

Hiljaista katua kulkiessamme saimme uuden ystävän variksesta, joka ei lainkaan arastellut meitä, vaan lähti jopa parin korttelin matkalle pomppien seuraamaan.


Kaiken kaikkiaan todella kiva päivä. Vaikka Tallinna on minulle tuttu jo yli 20 vuoden ajalta, joka kerta siellä on jotain uutta.

Tallinn, capital of Estonia is only less than 2 h away by boat from Helsinki, but it's very different from my Finnish hometown. There's a beautiful old Hansa town in Tallinn, but also a walk outside the ole town is recommended. There are wooden house areas, industrially rought, up and coming Telliskivi, a farmer's market and seashore walk, all within a short walk from old town.

Työmatkalla Tallinnassa | Business trip to Talllinn

 












tallinn


Pari päivää tällä viikolla vierähti Tallinnassa työasioissa. Vapaata ei jäänyt kuin 45 min ennen satamaan menoa. Hyppäsin työnantajan kyydistä vanhankaupungin toisella puolella, kuljin vanhan kaupungin läpi kamera kädessä, ostin Virukadun kukkakioskeista kukkia ja kävelin satamaan, jossa taas tapasimme. Siinäpä se. No, työmatkalla työasiat ovat kuitenkin se ykkösasia.

Sain kuitenkin haluamani kukat. En ole leikkokukkia ostanut kotona olleen ikkunaremontin takia sitten joulun. Nyt se on ohi ja ostinkin keväisen kukkalajitelman kotiin ilahduttamaan.


Spent few days in Tallinn on a business trip. In the end I had 45 m minutes for "me time"; walked the familiar streets of the medieval old town, took some photos and bought flowers.