Makoisa lemon curd eli sitruunatahna

Herkullinen, aromikas ja raikkaan sitruksinen sitruunatahna on ihana herkku, jolla voit lisätä hieman aurinkoa päivääsi. Nauti curdia ohukaisten, vohvelien tai paahtoleipien kanssa, lisää sitä lusikallinen jugurttiin. Curdilla voit myös maustaa kakut, täyttää macaronsit tai käyttää sitä pavlovan täytteenä.

Curdia voi tehdä myös muiden hedelmien tai marjojen mehusta.



kotitekoinen-lemon-curd


kakuntäyte, curd, sitruunatahna



sitruunatahna, sitruunat, kakuntäyte

sitruunatahna, sitruunat, kakuntäyte





Lemon curd

2 isoa sitruunaa

2 kananmunaa 

2 dl sokeria 

50 g voita 

1 tl vaniljasokeria


Raasta huolellisesti pestyjen sitruunoidenkuoreet ja purista mehu talteen. Laita keltuaiset ja sokeri teräksiseen kulhoon tai kattilaan. 

Kiehauta vesi kattilassa. Kun vesi alkaa kiehua, sammuta liesi ja poista kattila liedeltä. Nosta kulho kattilan päälle. Huolehdi, että kattilassa oleva vesi ei osu kulhon pohjaan Vatkaa vesihauteessa keltuaisia ja sokeria kunnes vaahto muuttuu vaaleaksi ja kuohkeaksi. 


Lisää joukkoon sitruunankuoriraaste ja mehu vähitellen, koko ajan vatkaten. Nosta kulho vesihauteesta ja vatkaa vähän jäähtyneen seoksen joukkoon voi. Mausta vaniljasokerilla. 





Sitruunatahna säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa pari viikkoa.

Pauligin kokkikoulussa

Kylläpä aika kuluu, näidenkin kuvin ottamisesta on jo toista kuukautta. Kiva Pauligin kokkikoulu Teurastamon Flavour studiolla ei kuitenkaan ole unohtunut.


Kokkikoulu, flavour studio


Pitkä pöytä oli katettu valmiiksi ruokailijoita varten, mutta ensin osallistujien piti valmistaa ruoka Flavour Studion keittiössä.


Alex Nurmi, paulig kokkikoulu
Meitä oli toistakymmentä bloggaajaa kokkailemassa pauligilaisten kanssa. Reseptit oli laatinut ja kokkailua johti symppis Alex Nurmi.



Tonnikala, flavour studio
Sinappikaviaari
Linssit, linssiruoka
Nyhtökaura
Teimme tiimeinä monta ruokalajia, joissa käytettiin Pauligin eri tuoteperheiden tuotteita; Gold & Greenin nyhtökauraa, Santa Marian mausteita, tortilloja ja yrttitahnoja, Risentan pastaa ja granolaa... Saimme runsaan määrän herkullisia annoksia valmiiksi tuossa tuokiossa. Osan resepteistä olen jo toteuttanut kotonakin.


Kahvijuoma


Ruoan kanssa nautittiin Fizzy brew-juomaa; cold brew -kahvia karpalomehun ja spriten kanssa. Oli muuten raikas juoma!




Paulig kokkikoulu

Paulig kokkikoulu

Suklaakakku, paulig kokkikoulu


Suklaakakku, paulig kokkikoulu
Illan kruunasivat tietenkin jälkiruoat. Minä olin jälkiruokatiimissä, valmistimme raikasta mangojäädykettä paahdetun kookoksen kera sekä suklaagranolakakun, joka oli Ranteita myöjen taikinasa-blogin Marikan taidonnäyte.







Finnjävel

Yksi talven ruokaelämyksiä on ollut illallinen ravintola Finnjävelissä, jonne olin saanut lahjaksi illlallislahjakortin.

Finnjävelissä tulkitaan modernisti suomalaisia juuria ja ruokakulttuuria. Jo avajaispäivänä ravintolan viimeinen aukiolopäivä oli tiedossa eli tarkoitus oli alusta asti pitää Finnjävel auki vain kaksi vuotta. Finnjävel sulkee ovensa kuun lopussa ja paikalle avataan uusi ravintola uudella, vielä salaisella konseptilla. Uuden ravntolan liikeideaa toki yritimme udella, mutta henkilökunnan vastaukset tulevaisuudesta pysyivät ympäripyöreinä. Äskettäin tosin luin, että uudessa konseptissa tarjolla olisi mm. sirkkoja.

Istuimme portaiden lähellä pienemmässä tilassa. Varsinaista ruokasalia on monessa arviossa moitittu hälyisäksi, omassa kulmassamme oli mukavan hillitty tunnelma.

Ravintolassa kuvaaminen on miltei aina haastavaa. Vaikka nykyisin "kaikki" kuvaavat annoksiaan -viereisen pöydän kiinalaisseurueesta jokainen kuvasi kaikki pöytään kannetut annokset kaikista kuvakulmista- koetan ottaa kuvat mahdollisimman huomaamattomasti, omaa ja muita seurueita häiritsemättä. Tunnelmallisen hämärä ravintolavalaistus tarkoittaa kuvissa yleensä pimeää. Käsivaralla nopeasti hämärässä kuvatuissa otoksissa tarkennukset tuppaavat olemaan mitä sattuvat, valkotasapaino vähän pielessä ja kuvat rakeisia. Mutta koetin pelastaa kuvankäsitelyllä  mitä pelastettavissa oli - mennään niillä mitä on, näitä söimme.

Tilasimme seitsemän ruokalajin illallisen ja viinipaketit.

Pöydän pinnassa oli ledvalo, jonka päällä oli aluksi pieni lasinen piru. Myöhemmin tilalle tuotiin koruton, mutta tyylikäs valokeppi, jonka valoa saattoi suunnata. 

Finnjävel-ravintola
Alkuun tarjottiin suolaisen makeana keittiön tervehdyksenä macaronseja.

Finnjävel-ravintola

Topinen keittiön tervehdys, muikun kanssa tarjottu liemi toi kesän mieleem.

Finnjävel-ravintola

Tästä annoksesta ei ole ihan tarkkaa mielikuvaa; kalaa (siikaa?) ja "sinappikaviaaria" sekä herkkusientä josta kuitenkin muistelen ajatelleeni, että sen olisi voinut korvata jollain metsäsienelläkin. Nämä ravintolajutuista minun kannattaisi ainakin annokset kirjoittaa itselleen ylös pian, kuukausi-pari jälkeenpäin on vaikea muistaa kaikkea.


Finnjävel-ravintola
Kanaviilokki ei todellakaan ollut samanlaista kuin koulussa.

Finnjävel-ravintola


Veriletutkin -annoksen nimenä- toivat kouluajat mieleen. Maussa oli paljon tuttua, mutta esillepano oli erilainen kuin koulussa.



Finnjävel-ravintola
Lämpimän rieskan ja omenavoin kanssa jaoimme suositellun oluen.


Finnjävel-ravintola
Lammaskaali oli yksi illan parhaita annoksia. Jouduimme odottamaan lammaskaaliamme jonkin aikaa, viinilasia käytiin anteeksipyynnön kera täyttämässä.



Finnjävel-ravintola, mämmi
Mämmi oli saanut uuden muodon. Uppoaa ulkomaisiin vieraisiin tässä muodossa helpommin kuin ihan perinteisenä versiona.


Finnjävel-ravintola, viinilasit

Ateljè Sotamaan designia olevat tyylikkäät, Finnjävelille suunnitellut viinilasit, käsintehdyt veitset, dekantterit ja suuri osa sisustustakin olisi ostettavissa. Plussaa  suomalaisten kädentaitajien käyttämisestä toteutuksessa. Pitkät aterimet eivät tosin ole kovin käytännölliset mutta muotoilultaan kauniit.


Finnjävel-ravintola

Avokeittiö oli heti sisääntulon tuntumassa.

Kaikki annokset olivat viimeisteltyjä ja kauniita, tuo aiemmin mainittu herkusieni oli ainoa, jonka olisin muuttanut. Annokset olivat pieniä, kuten ne fine dining-ravintoloissa tapaavat olla, mutta illallinen täytti kuitenkin, annoksia oli sen verran useita.

Tällaiset illalliset ajattelen kokevani kokonaiselämyksenä, johon kuuluu paljon muutakin kuin ruoka; annoksien lisäksi palvelu, sisustus, kattaus muodostavat kokonaisuuden. Finnjävelissä elämys oli onnistunut. Tuleva sirkkaravintola ei suoraan sanottuna innosta ainakaan vielä, mutta olen iloinen, että pääsin kokemaan Finnjävelin ravintolan loppumetreillä.